Kepa Lehtinen – Playing theremin

Kepa Lehtinen – Playing theremin

Elokuvasäveltäjä teki levyn jossa soi maaginen theremin.

Kepa Lehtisen musiikki on tuttua elokuvista ja mainoksista. Kepan tunnetuimpia töitä on musiikki elokuviin ja TV-sarjoihin Likainen Pommi, Kohta 18, Kuudes kerta ja Kimmo.

– Elokuvamusiikin säveltäminen on työnä palkitsevaa, koska musiikki vaikuttaa niin voimakkaasti katsojan kokemukseen. Toisaalta elokuvasäveltäjän liikkumatila on hyvin pieni, ja musiikki tehdään tarkasti jotain tarkoitusta varten. Siksi oli vapauttavaa tehdä musiikkia, joka ei sovi ollenkaan mihinkään muottiin tai genreen.

– Suomessa tehdään paljon kiinnostavaa elektronista musiikkia, mutta sellaista, jossa vahvat melodiat on pääosassa, ei oikein ole ollut, Kepa kertoo.
Kepa Lehtisen soolololevy on melodiavetoista syntetisaattorimusiikkia Jarren ja Vangeliksen jalanjäljissä, johon soolosoitin theremin tuo maagisen tunnelman. Koska thereminin ääneen vaikuttaa kehon pienikin värähdys tai hengitysliike, tuo se orgaanista vastapainoa muihin syntetisaattoreihin. Akustisen pianonkin rinnalla elektroninen theremin kuulostaa elävältä.

Theremin on elektroninen soitin, jonka kehitti venäläinen Léon Theremin vuonna 1919. Se on yksi harvoista soittimista, joita soitetaan ilman fyysistä kosketusta. Thereminiä pidetään yhtenä vaikeimmista instrumenteista.

Levyltä löytyy kappale  Falling on concrete joka on saanut innoituksen rakkaimmasta harrastuksesta. Kepa on intohimoinen skeittaaja, ja yksi varttuneiden rullalautailijoiden yhdistyksen Benihanan perustajista.

-Kun joka päivä muutaman kerran kaatuu asfalttiin, elämän prioriteetit hahmoutuu selvemmin, Kepa kertoo.

 

Youtubessa:

Kepa Lehtinen: Synthesized
https://youtu.be/PUOBvZkYQho

Kepa Lehtinen: Kontula
https://youtu.be/WpI3liNZ4a0

Latauslinkki radioille (tekijätiedot tämän viestin lopussa):

Kepa Lehtinen: Synthesized
https://bit.ly/2jgLnIP

Kepa Lehtinen: Kontula
https://bit.ly/2HEKU1q

 

Lehdistökuvat:

https://bit.ly/2w0zIHe

 

Lisätiedot medioille: 

Kepa Lehtinen
+358505406690
kepalehtinen@gmail.com

 

Synthesized
säv. Sov. Kepa Lehtinen
Theremin ja muut syntetisaatorit Kepa Lehtinen
ISRC: SEYOK1823774
Helsingin ääniraita oy

Kontula
säv. Sov Kepa Lehtinen
Theremin, piano ja syntetisaattorit: Kepa Lehtinen
ISRC: SEYOK1823775
Helsingin ääniraita oy

Scroll Up