Klezmer-musiikin mestariyhtye Kroke Suomeen huhtikuussa

Klezmer-musiikin mestariyhtye Kroke Suomeen huhtikuussa

Klezmer-musiikin mestariyhtye, puolalainen Kroke saapuu konsertoimaan Suomeen huhtikuussa. Tämä lukuisia palkintoja ympäri maailman voittanut yhtye nähdään Savoy-teatterissa, Helsingissä keskiviikkona 25. huhtikuuta 2018. Liput Kroken konserttiin maksavat alkaen 39,50 euroa, ja niiden myynti on jo alkanut Menolipussa ja Ticketmasterissa.

Vuonna 1992 perustettu Kroke aloitti toimintansa puhtaana klezmer-kokoonpanona, mutta on sittemmin laajentanut repertuaariaan myös laajemmin eri kansanmusiikin lajeihin. Yhtye on luonutt oman ainutkertaisen tyylinsä, jossa musiikki soljuu yli rajojen, muotojen ja aikakausien. Krokessa soittavat Tomasz Kukurba (alttoviulu), Jerzy Bawo³ (haitari) ja Tomasz Lato (kontrabasso).

Kroke on tehnyt yhteistyötä lukuisten eri alojen mestareiden kanssa. Elokuvaohjaaja Steven Spielberg esimerkiksi kutsui sen soittamaan Jerusalemissa pidettyyn keskitysleirien uhreja kunnioittavaan konserttiin. Peter Gabriel puolestaan kutsui Kroken 1997 WOMAD-festivaalille, ja viulisti Nigel Kennedy teki yhtyeen kanssa yhteislevytyksen East Meets East.

Vuonna 2017 Kroke julkaisi 25-vuotisjuhlansa kunniaksi kaksi albumia ja aloitti laajan kiertueen, joka ulottuu huhtikuussa nyt myös Suomeen.

Kroke Savoy-teatterissa, Helsingissä keskiviikkona 25. huhtikuuta 2018 kello 19.00 (ovet klo 18.00). Liput alkaen 39,50 euroa Menolipussa ja Ticketmasterissa.

 

Konsertin tuottaa Eastway Live: www.menolippu.fi

Kroke: www.kroke.krakow.pl

www.facebook.com/kroke.trio

www.youtube.com/user/KrokeVEVO

 

Lehdistökuvat: http://bit.ly/2z76J3X

 

Lisätiedot medioille:
Tomi Lindblom, p. 040-528 8485
tomi.lindblom@visualmedia.fi

Scroll Up