Avainsana: Suuret Oluet – Pienet Panimot

Kirkko ja olutkulttuuri kohtaavat Tampereella

Kirkko ja olutkulttuuri kohtaavat Tampereella

Käsityöoluiden juhla tuo pienpanimot Tampereelle jo neljättä kertaa. Festivaali tarjoaa maistettavaksi yli 200 kotimaista pienpanimotuotetta; oluita, siidereitä, long drinkkejä, tisleitä ja virvoitusjuomia.

SOPP-tapahtuma on kerännyt vuosittain yhteensä yli 40000 kävijää Lahdessa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella vuodesta 2002 alkaen. Olutjuhlan järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy, joka täyttää tänä kesänä 32 vuotta ja on siten Suomen vanhin pienpanimo.

–Tämän vuoden olutkatselmus on tähän mennessä laajin pienpanimoiden yhteisesiintyminen Tampereella. Tapahtumassa on mukana ennätyksellisesti 30 Pienpanimoliiton jäsenyritystä, kertoo tapahtuman järjestäjä, Lammin Sahdin Pekka Kääriäinen.

Lähiolut on lähiruokaa

Pienpanimot ovat vuodesta toiseen yrittäneet saada yli 4,7%-tuotteilleen ulosmyyntioikeutta tilaviinien ja sahdin tapaan. Kääriäinen tähdentää, ettei pienpanimo-oluiden myynnin vapauttaminen ole sosiaali- ja terveyspoliittinen kysymys. Tämä on mukana uudessa alkoholilakiesityksessä, mutta valmista ei näytä tulevan.

– Lähiruoka on tänä päivänä ajankohtaista. Kotimaiset pienpanimot nojaavat oluen valmistuksessa puhtaisiin suomalaisiin raaka-aineisiin sekä kotimaiseen työhön ja osaamiseen. Pienpanimossa käsityönä valmistetut sahti, olut ja siideri ovat aitoja lähituotteita siinä missä lihajalosteet, leipomotuotteet tai muut elintarvikkeet, Kääriäinen muistuttaa.

Käsityöpanimot myös tukevat suomalaista kestävää maataloutta käyttämällä pääraaka-aineina lähialueilla kasvatettua mallasohraa, josta osa on luomua. SOPP-tapahtumassa on esillä useita kotimaisia luomuoluita.

Suomalainen olutfestivaali

SOPP-tapahtuman ajaksi Keskustorista on aidattu yli 2500 neliömetriä anniskelualueeksi, jossa tuotteiden esittely ja myynti tapahtuu. Alueella on tarjolla myös monipuolista kotimaista ruokaa panimojuomien kyytipojaksi.

Kirkko ja SOPP lyövät hynttyyt yhteen, kun Helatorstaina 25.5. klo 11.00 uskonpuhdistuksen 500-vuotista merkkivuotta juhlistetaan järjestämällä Keskustorilla Ylitsekuohuvaa armoa-ulkoilmamessu. Kaksikielisen messun suomeksi ja ruotsiksi toimittavat tuomiorovasti Olli Hallikainen ja kirkkoherra Kim Rantala. Musiikista vastaa Virsi on pop –bändi, jonka virsisovitukset kulkevat tummista bluesrytmeistä vauhdikkaisiin kansanmusiikkipoljentoihin.

Tampereen Keskustorin iltaohjelmasta vastaavat mm. Ants in the Pants (ke), Heikki Hela (to), Tommy Band (pe) ja Sami Saari (la).

SOPP-tapahtuma on avoinna Keskustorilla
keskiviikkona 24.5.       klo 19.30-01
torstai – lauantai          25.-27.5. klo 12–01

Alueelle on ilmainen sisäänpääsy klo 18.00 asti. Sen jälkeen saapuvilta peritään 10,00 euron pääsymaksu, joka sisältää lasin.

Keskustorilla käytetään vain oikeita laseja;

peruslasi 3,00 (hyvitys palautettaessa 2,00)
juhlalasi 4,00 (hyvitys palautettaessa 2,00)
maistelulasi 5,00 (ei voi palauttaa, ei hyvitystä)

Lasit on varustettu tapahtuman omalla logolla.

Lasipisteistä ja pesun opastuksesta vastaavat tamperelaisten olutseurojen talkoolaiset.

Alueelta voi nostaa pankki-tai luottokortilla rahaa. Tänä vuonna korttimaksaminen onnistuu myös panimoiden myyntitiskeiltä. Varaa myös käteistä rahaa mukaan ja varsinkin, jos käytät Visa Electronia. Haluamme tehdä maksamisesta helppoa ja ongelmatonta kaikille osapuolille!

Tampereelle mukaan ilmoittautuneet panimot:

Bock´s Corner Brewery, Vaasa
Bryggeri Helsinki, Helsinki
Cool Head Brew, Tuusula
Fiskarsin Panimo/Fiskars
Hiisi Panimoyhtiö, Jyväskylä
Hopping Brewster, Akaa
Iso-Kallan Panimo, Kuopio
Kaleva Brewing Company, Tampere
Koskipanimo / Panimoravintola Plevna, Tampere
Lammin Sahti, Hämeenlinna
Lapin Voima, Rauma
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Maistila, Oulu
Maku Brewing, Tuusula
Mallaskoski, Seinäjoki
Mallaskuu, Lapua
Nokian Panimo, Nokia
Nordic Brewery, Lempäälä
Panimo Honkavuori, Joensuu
Panimoravintola Beer Hunter´s, Pori
Pyynikin Käsityöläispanimo, Tampere
Radbrew, Kaarina
Ruosnimen Panimo, Pori
Saimaan Juomatehdas, Mikkeli
Sonnisaari Panimo, Oulu
Stallhagen, Ahvenanmaa
Suomenlinnan Panimo, Helsinki
Teerenpeli Panimo & Tislaamo, Lahti
Tornion Panimo, Tornio
Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
Lisätietoja antaa: Pekka Kääriäinen, tapahtumajohtaja, Lammin Sahti Oy, p. 050 559 4013, sähköposti: pekka.kaariainen@sahti.fi, www.suuretoluet.fi

Scroll Up